Tehotonta johtamista

Turun kaupungin toiminta on hallintokeskeistä. Keskushallinnossa toimii yli 1000 henkilöä. Tämän lisäksi kaikissa palveluita tuottavissa yksiköissä on oma hallinto. Johtaminen perustuu moniportaiseen strategiseen sopimusohjaukseen. Kaupungin tietojärjestelmä on raskas ja vanhanaikainen. Se teettää paljon työtä, mutta ei tuota tietoa, joka auttaa kaupungin päivittäistä käytännön toimintaa suunniteltaessa. Johtamisjärjestelmä rasittaa ja turhauttaa myös palveluja tuottavaa henkilöstöä. Se näkyy muun muassa heikkona työhyvinvointina ja puutteina palvelutasossa.

Nykyjärjestelmä on korvattava arjen tarpeista lähtevällä kustannustietoisella toiminnan suunnittelulla. Tietojärjestelmään tarvitaan toiminnanohjausjärjestelmä, johon kaikki työt ja prosessit määritellään jokaisen palveluyksikön osalta selkeästi, lähtien palveluiden tarpeesta. Tämän jälkeen kaikkien tarvittavien töiden ja prosessien resurssit mitoitetaan ja hinnoitellaan oikein. Näin saadaan ajantasaiset tiedot siitä, mitä tehdään, kuka tekee, mitkä ovat kustannukset, kuka on vastuussa sekä mitä saadaan niin määrällisesti kuin laadullisestikin. Näin päästään tietoon perustuvaan osallistavaan johtamiseen.

Ajantasainen tieto ja selkeä vastuunjako korvaavat moniportaisen hallinnon. Tässä kevyessä ja käytännön aitoihin tarpeisiin vastaavassa järjestelmässä tarvitaan ainoastaan palveluja tuottava taso ja kokonaisuudesta vastuussa oleva päätöksentekotaho.

Järjestelmäuudistus johtaa väistämättä siihen, että hyvin toimivan tietojärjestelmän ja osallistavan johtamisen seurauksena työpaikat konsernin johdossa vähenevät oleellisesti. Toisaalta taas perustehtävissä uhkaa työvoimapula. Hallinnon väen uudelleen kouluttaminen ja eläköityminen antavat mahdollisuuden hoitaa asia tietyn siirtymäajan puitteissa ilman irtisanomisia. Kun otetaan huomioon, että vuosittain kaupungin tehtävistä eläköityy 300-400 henkilöä, on järjestelmäuudistuksen hoitaminen ilman irtisanomisia mahdollista. Siirtymäaika on laskettavissa kun tiedetään kuinka monta eläköityy yleishallinnosta ja kuinka monta sellaisista perustehtävistä, joihin siirrytään uudelleen koulutuksen myötä.

Hallinto- ja tietojärjestelmäuudistusten myötä saadaan huomattavia säästöjä myös luopumalla ulkopuolisilta vuokratuista toimitiloista. Tältä osin on jo päätös osittaisesta luopumisesta ja omien
tilojen rakentamisesta. Mutta päätöksessä lähtökohtana on edelleen tilat yli 1000 henkilön tarpeesta lähtien. Se edellyttää yliopistokatu 27:n tilojen vuokraamista.

Lähtökohtamme on, että vuokratiloista luovutaan ja rakennetaan suunnitelmien mukaiset omat tilat, jotka riittävät esittämiemme uudistusten jälkeen. Ylimenokautena ja myös tulevaisuudessa tilan tarvetta vähennetään hyödyntämällä etätyön antamia mahdollisuuksia.

Näillä toimilla saadaan vähintään viime vuosien alijäämän suuruinen säästö (vertaa esim. Kuntec, jossa hallinto oli tarpeeseen nähden yli 4-kertainen). Koronan takia esitämme nopeina toimina lomautuksia, jotka koskevat ainoastaan hallintoa ei suorittavaa porrasta.

Inhimillisten kärsimysten ja turvattomuuden lisäksi tämä liittyy myös talouteen. Pelkästään huostaanoton kokonaiskustannukset Turussa ovat lähes 49...

Lue lisää

Turun kaupungin toiminta on hallintokeskeistä. Keskushallinnossa toimii yli 1000 henkilöä. Tämän lisäksi kaikissa palveluita tuottavissa yksiköissä...

Lue lisää

Rakennuttamiseen liittyvät kustannusvuodot ja vastuun sekä avoimuuden puuttuminen on jatkunut pitkään. Se on tullut kalliiksi turkulaisille....

Lue lisää