Jarmo Laivoranta

Ihmisten hyvinvointi on arvojeni perusta. Taustani ovat vaatimattomat mutta elämänmyönteiset.

Arvoni ja taustani

Kasvoin aikuiseksi kaksitoistalapsisen perheen toiseksi vanhimpana. Elämän monet vaiheet ovat osoittaneet, että ihmisten hyvinvointi on kaiken hyvän alku ja juuri. Se lisää turvallisuutta, tuottavuutta ja vetovoimaisuutta. Yhteiskunnan kannalta oleellista on, että hyvinvoiva ihminen antaa palvelujen tuottamiseen enemmän kuin kuluttaa tarvitsemiinsa palveluihin.

Lapsuuteni niukoissa oloissa opin, että muista huolehtiminen ja yhdessä tekeminen oli välttämätöntä. Eri yhteyksissä olen kokenut, että muista välittäminen edistää parhaiten myös omaa hyvinvointia. Yrittäjänä olen nähnyt, että vain hyvinvoivan ihmisen työ tuottaa parhaan mahdollisen tuloksen.

Niukoissa oloissa tuli selväksi myös työnteon, yrittäjyyden ja osaamisen suora yhteys rahaan, jota ilman ei tullut toimeen. Niissä oloissa selvisi myös menojen ja tulojen tasapainoisuuden keskeinen merkitys hyvinvointiin.

Silloin unelmoin paremmasta huomisesta ja oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta, joka antaa kaikille mahdollisuuden hyvään elämään. Niukkuudesta huolimatta lapsuuteni muistot ovat valoisat.

Minulle kehittyi jo nuorena poikana intohimo vaikuttaa asioihin, joihin halusin muutosta. Halu toimia ihmisten hyvinvoinnin puolesta on ollut koko elämäni keskeinen sisältö. Missään tilanteessa en ole pystynyt katsomaan hiljaa sivusta, kun koen tarvetta muutokseen.

Tämä palo on ollut myös elämäni valo. Se on antanut elämälle tarkoituksen. Koen, että olen matkan varrella voinut vaikuttaa Maskussa ja eduskunnassa. Turun osalta koen, että peruspilarit on valettu, mutta työ on kesken.

Jarmo

syntynyt 1943 Lokalahdella

  • rakennusmestari, yrittäjä
  • avioitui 1970 Riikka Nevavuoren kanssa ja sai 3 lasta
  • jäi leskeksi syksyllä 2000
  • meni kihloihin 2004  ja avioitui 2007 Anneli Sukarin kanssa
  • Jarmolla on 3 ja Annelilla 4 aikuista lasta
    • Yhteensä 12 lastenlasta: 10 poikaa ja 2 tyttöä
  • harrastukset: lukeminen, kirjoittaminen, tanssiminen, pyöräily, hiihtäminen, puutarhan ja metsänhoito, luonnossa liikkuminen sekä vapaaehtoistyö eri järjestöissä
  • kirjoittanut kaksi kirjaa
    • Ulos kehästä ’86
    • Suomen piinavuodet ’94

Jarmo Laivoranta

Pieni elämäkerta

Synnyin Lokalahdella maaliskuussa 1943 pienen torpan toiseksi vanhimpana. Sain varttua aikuiseksi kaksitoistalapsiseksi kasvavassa perheessä. Koulutukselta olen rakennusmestari. Teknisen koulun jälkeen toimin vastaavana mestarina viisi vuotta. Keväällä 1975 perustin oman…

Lue lisää »

Itsenäisyyspäivän puhe Lokalahdella 2019

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja arvoisa juhlaväki. Kiitos kutsusta, joka yllätti positiivisesti. Voin sanoa, että olen lähtenyt täältä, mutta …..

Lue lisää »